UWC Swazimaassa

Yhdessä Afrikan mantereen pienimmistä maista, Swazimaassa, sijaitsee Waterford Kamhlaba UWC of Southern Africa. Maan länsiosassa sijaitsevaan pääkaupunki Mbabaneen on seitsemän kilometrin matka. Vihreä luonto ja yli 1500 metrin korkeus merenpinnasta luovat koululle ainutlaatuiset puitteet. Koulu perustettiin jo vuonna 1963, ja se liittyi UWC-liikkeeseen vuonna 1981, kun huomattiin, että koulun toimintatapa ja ideologia olivat liki identtiset UWC-koulujen kanssa. Poikkeuksena muista kouluista Waterfordissa on oppilaita ala-asteikäisistä lukiolaisiin. Iso osa oppilaista tulee lähialueilta ja muualta Afrikasta. Lukioikäiset muodostavat oman 200 hengen UWC-ryhmänsä, joka toimii kuten muutkin UWC-koulut.

WK CIMG0807

Kouluvuosi alkaa tammikuussa, mikä on käytäntö eteläisellä pallonpuoliskolla. Suomalaisten stipendiaattien kannalta se tarkoittaa sitä, että heillä on valinnan jälkeen puolisen vuotta enemmän aikaa odotella koulun alkua kuin muihin kouluihin lähtevillä stipendiaateilla. Swazimaassa kouluvuosi on jaettu kolmeen lukukauteen: tammikuusta huhtikuuhun, toukokuusta elokuuhun, ja syyskuusta marraskuuhun. Yhteensä vuoden aikana lomaa on lähes neljä kuukautta. Lomat tarjoavat mahdollisuuden unohtumattomiin reppureissuihin ympäri Afrikkaa, jos lento koti-Suomeen ei houkuttele.

Vapaaehtois- ja palvelutoiminta Waterfordissa tarjoaa mielekästä tekemistä aina luonnonsuojelutyöstä Aids-tiedotukseen, esimerkiksi HIV-klinikalla avustamista tai lastenkodissa työskentelyä. Jos koulun palvelutoimintaan varaama aika ei tunnu riittävän, oppilas voi aloittaa oman projektinsa vapaa-ajalla. Loma-aikoina erilaiset työelämääntutustumisjaksot, kuten YK:n Maailman elintarvikeohjelmalle työskentely, ovat mahdollisia. Köyhien ja rikkaiden erot, perinteisen afrikkalaisen kulttuurin ja demokratian kohtaaminen sekä köyhän maan kehittyminen ovat väkevästi läsnä koulun ympäristössä ja tarjoavat opiskelijoille haastavaa ajateltavaa ja tekemistä.

WK CIMG1056

Waterfordissa voi opiskella samoja IB-aineita kuin muissakin UWC-kouluissa. Erikoisuutena ovat siswati (maan toinen virallinen kieli), swahili ja afrikaans kielivalikoimassa, johon muutoin kuuluu englannin, espanjan ja ranskan opetus. Lisäksi, ainoana IB-kouluna maailmassa, historiankurssin toinen vuosi on omistettu täysin Afrikan historian opiskeluun. Tarjolla on myös teatteriopetusta, psykologiaa, kulttuuriantropologiaa sekä kuvataidetta. Opetuksessa hyödynnetään alueen tarjoamia mahdollisuuksia, kuten Intian valtameren rannikon ja mangrovemetsien tutkiminen maantieteen ja biologian projekteja varten. Opetuksen taso Swazimaassa on erittäin korkeatasoista, ja opiskelijoiden loppupisteiden keskiarvot ovat vuosittain IB-koulujen huipputasoa.

Koululla on loistavat liikuntamahdollisuudet pöytätenniksestä uimiseen ja kaikkea siltä väliltä. Tarjolla on niin tanssimista, krikettiä kuin rugbyakin, sekä tytöille että pojille. Suuri jalkapallokenttä sijaitsee keskellä kampusta. Ratsastus, kuoro ja bändit, leipominen ja projektit kuten elokuvafestivaalin järjestäminen ovat vain muutamia esimerkkejä vapaa-ajan ohjelmatarjonnasta. Jos et löydä haluamaasi koulun aktiviteettitarjonnasta, voit aina perustaa oman harrastusryhmäsi. Edellisinä vuosina näitä ovat olleet mm. sählykerho, leijantekokurssi, elokuvakerho ja EASY (Elangeni Alternative Sports Society Yebo!), jonka urheiluohjelmaan kuului esimerkiksi lipunryöstöä.

WK Ensimmaisia kuvia Swazimaasta 223

Waterfordissa on tällä hetkellä kaksi asuntolaa IB-opiskelijoille. Suuremmassa näistä, Emhlabenissa, on noin 130 yhden hengen huonetta, ja tytöille ja pojille on omat siipensä. Siipien välissä sijaitsee keittiö, suuri olohuone, huone televisionkatseluun ja tietokoneluokka, sekä kahden asuntolasta vastuussa olevan opettajan asunnot. Pienempi asuntola, Elangeni, koostuu kolmesta pienemmästä asuinrakennuksesta ja yhdestä yhteisestä tilasta. Elangenin rakennukset ovat uusia, ja osa huoneista on kahdesta neljään hengen asuttamia. Elangenin yhteydessä on myös vastuuopettajien asuntoja ja yhteinen keittiö. Kaikki kampusalueen rakennukset ja urheilu- ynnä muut tilat ovat parin minuutin kävelymatkan päässä toisistaan, ja alueen sijainti vuoren rinteellä takaa upeat maisemat, erityisesti Swazimaan lämpimän auringon noustessa vuorenrinteiden lomasta.

Koulun nettisivut löytyvät täältä.